Muodostuuko odottaminen kiireestä? Liittyykö odottaminen aikataulutettuun elämään? Onko odottamista oikeasti vai onko se vaan yksi mielen tavasta vittuilla sille pienelle catepillarin kuskille, joka päänupissani kököttää ja odottaa, että pääsisi vetämään kaikista vivuista. Ha! "odottaa" eli on sitä.
Taas on yksi niistä hetkistä, jolloin vain istun ja teen jotain täyttääkseni aikaa. Siksi ehkä tämä blogi onkin olemassa. En ole koko päivänä varsinaisesti tehnyt mitään, mutta kuitenkin saanut läjän asioita aikaiseksi. Toisin sanoen en ole aikatauluttanut päivääni tippaakaan. Kuitenkin odotan.
Piti mennä vanhempien kanssa syömään. Ja sinnehän sitä ollaan menossa edelleen. Tunnin päästä. Ish... Koko ajan on ollut selvää, että kaikki kellonajat ovat vain suuntaa-antavia ja erittäinkin viitteellisiä. Siitä huolimatta on ollut selvää, että tuo tapahtuma on käsillä tänään ennemmin tai myöhemmin. Tunti sitten ajattelin, että eiköhän kohta rupea tapahtumaan, enkä aloittanut enää mitään tähdellistä tekemistä. Voisin ajatella odottamisen alkaneen tuolloin.
Nyt tiedän, että puolen tunnin päästä jalkaudun asunnostani ja suuntaan Salveen katsomaan, kun muut syövät silakoita. Itse saataan nauttia jotain muuta. Nälkä ainakin on. Tämän puoli tuntia kuitenkin odotan. Enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Ei ole mitään vaihtoehtoa. Jos en odottaisin, lähtisin nyt, mikä johtaisi siihen, että odottaisin perillä. Jos taas en odottaisi enkä lähtisi nyt, tekisin jotain ja päätyisin olemaan rutkasti myöhässä tai menemättä ollenkaan. Sekään ei ole toivottua.
Odottamista siis on niin kauan kuin on tekemistä ja vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Käyn syömässä leivän, jotta jaksan odottaa ruokaa ravintolan pöydässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti