Vähitellen on semmoiset valokuvausvälineet kasassa, joista voi olettaa, että ne eivät suoranaisesti aseta esteitä kuvaamiselle, on aika tutustua siihen muuhun valokuvaamisessa. Välineet, kilkkeet, laitteet, filtterit ja muut saavat hetkeksi jäädä ja keskityn näkemiseen ja kuvaamiseen.
Lähdin etsimään netistä juttuja, vinkkejä, ohjeita, koulutusta tai muuta tauhkaa sommittelusta ja siihen liittyvistä asioista. The Digital Photography -sivustolla törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin taustoista. Tämänsuuntaisia juttuja olin juurikin etsimässä. Kahlailen netskua eteenpäin ja törmään isoon määrään juttuja, joihin liittyy aina jonkinlainen tunaaminen.
Luminous Landscapes on aikaisemminkin tuottanut mielenkiintoisia juttuja. Tällä kertaa sieltä löytyi artikkeli, joka käsitteli juurikin tätä samaista ongelmaa. Miten unohtaa kaikki muu ja keskittyä näkemiseen ja sen tallentamiseen.
Kuvaamme mielenkiintoisia aikoja.
25.10.06
17.10.06
Ride More Lines
Eilen kurkittiin vähän vanhempaa lumilautailutuotantoa, nimittäin Standard Filmsin White Balance olisko ollu vuodelta 2005 eli pari kautta vanha. Mukana paljon kovia nimiä, mutta erityisesti joukosta erottuivat Jeremy Jones ja Wanha Legenda Terje.
Herra Jones veti sen verran posketonta vauhtipyydaa, että sai koko ajan olla varpaillaan, että koska se murskaantuu johonkin kiveen tai kallioon. Laskufiilikset tuolle herralle tulevat ihan jostain muusta kuin leppoisasta kruisailusta.
Terjen pätkää tietysti piti odottaa, koska Terje on Terje. Levottomien bs airien sijaan Legenda näytti meille linjoja - top to bottom. Hyvännäköistä seinää, mistä kruisittiin ristiin rastiin. Mukana droppeja (kyllä, terjemäisesti twiikattuja gräbejä), lumivalleihin tehtyjä laybäkkejä ja jopa muutama spini. Kaikki kuitenkin kokonaisia laskuja - ylhäältä alas. Matkan varrella olevia lumimuotoja Terje käytti leikkikenttänään. Moni puhuu tästä, mutta liian harva laskee enemmän linjoja. Kiitos.

11.10.06
Urkille skuru
Kävellessäni aamulla töihin entistä Kampinkatua, joka sittemmin on nimetty sen varrella asuneen kaljupäisen despoottipresidentin mukaan, totesin työmaalla makailevan ilmiselviä sporan kiskoja. Kaupungin suunnitelmat siirtää seiskan (muistaakseni) reittiä kulkemaan Kamppilan ohi ovat siis ilmeisesti totisinta totta.
Odotan innolla tuon valmistumista. Eniten odotan syysmärkiä, jolloin arvon kiskobussi jarruttelee Simonkatua alas ja toivottavasti pysähtyy ennen Manskua. Kyydissä aion kyllä olla, koska sillähän pääsee suoraan töihin.

10.10.06
Stencileitä ja korkkareita
... eli millaista on Rigassa.
Kaupungin arkkitehtuurihan pursuaa jugend-taloja lukuisine yksityiskohtineen ja pelottavine naamioineen. Välistä löytyy muitakin rakennuksia erilaisissa kunnoissa tai kunnostettavana. Yleinen näky urbaanissa maisemassa olivat rakennuksiin sijoitetut stencil-teokset. Pienistä lauseista ja sanonnoista erilaisiin esineisiin ja asioihin sekä aina yhtä suosittuihin henkilökuviin varioivat nämä taideteokset. Huomattavaa oli myös, että suurinta osaa ei oltu ruiskittu mihin sattuu häiritseviin paikkoihin vaan ne istuivat usein miten ympäristöönsä. Kuvia näistä varmasti Flickrissä tulevina päivinä.
Itäblokin tyttärien on jo aikaa sitten todettu pukeutuvan edustavasti. Sama se, mikä sen hetkinen määritelmä edustavalle on, mutta kotiluolasta ei lähdetä tosta noin vaan. Omaan silmään ei tämänhetkinen(kään) tyyli täysin istu, mutta täytyy kyllä antaa arvostusta mukulakivikaduilla tallustaneille korkokenkiin ahtautuneille, pitkille ja hoikille naissille. Vähän kuten Bambi lammen jäällä sirosti horjahdellen.
Ikäväkseni joudun toteamaan, että yllämainitusta ilmiöstä ei ole tallennettuna todistusaineistoa, koska edelleen poden henkilökuvausujoutta. En vaan tohdi suunnata putkea ihmistä kohti ja napata kuvaa. Joo joo, tiedän, että se ei vie kuvauskohteen sielua tai ole muutenkaan pois tämän elämästä, mutta jotenkin en vaan osaa.

5.10.06
"We give cigarrettes to your children..."
HS uutisoi Ranskan tupakoinninpolton kieltämisestä ravintoloissa. Rivien välistä on luettavissa toimittajan ymmärrettävää epäuskoa kieltoa kohtaan. Puolivälin tienoilla juttu huipentuu virkkeessä: "Tupakointi kiellettäisiin lisäksi kaikissa Ranskan kouluissa ja lukioissa, myös niiden pihoilla." Niin. On ihme, että sauhuttelun kieltäminen ravintoloissa voi osoittautua hankalaksi, jos se kouluissakin on toistaiseksi sallittu.
4.10.06
Kuvat järjestykseen
Orastavan kuvailuintoilun seuraava (rahan, ajan ja valinnanvaikeuden jälkeen) kompastuskivi on ollut kuvien arkistoiminen, järjestäminen, uudelleenlöytäminen ja näihin liittyvät levytilaongelmat. Ilmeisesti asiaan on löytynyt ratkaisu: Shoebox.
Mac OS X:n mukana tulee iPhoto, joka on oikeastaan tarkoitettu juuri tuohon, mutta sillä voi tehdä ihan liikaa kaikkea muuta. iPhoton huonoin puoli on ehdottomasti tiedostojen hakemistorakenteen sotkeminen. Kun kuvansa "syöttää" iPhotolle, eivät ne löydy enää hakemistosta omista "kansioistaan" vaan jostain ties mistä. Siitä hyvästä voi automaagisesti poistaa punaisia silmiä ihmisiltä. Jippii.
Shoebox ei tarjoa mitään kuvien muokkaustoimintoja. Hyvä niin. Sitä varten Adobe on kehittänyt Photoshopin. Siitä hyvästä Shoeboxin läpi voi selata hakemistosta löytyviä kuvia ja halutessaan liittää ne ohjelman kategoriarakenteeseen. Ja sekös vasta on hieno.
Kategorioita voi luoda ihan vapaasti oman mielensä mukaan asioista, jotka omasta mielestä kuvaa kuvia tai niissä esiintyviä asioita. Jotkut kategoriat ovat saaneet erikoisaseman, koska ne kertovat "enemmän": paikat, ihmiset, ajat ja asiat ("things"). Kaikkein hienointa on, että kategorioista voi muodostaa käsitehierarkian niiden luonnollisten yhteyksien mukaan: Eurooppa->Suomi->Helsinki->Kamppi->Teerenpeli. Aliasten ansiosta ei tarvitse tyytyä puurakenteeseen vaan yhteyksistä saa aikaiseksi verkon.
Kuvia voi hakea tai kuvastoaan surffata noiden kategorioiden avulla tai erilaisilla hauilla. Lisäksi OS X:n natiivi spotlight -haku toimii myös, koska ohjelma tallentaa haun mahdollistavia asioita suoraan kuvien yhteyteen.
Mistä tahansa voi tehdä backupin ulkoiselle medialle: kovalevylle, CD:lle tai DVD:lle. Mikä tahansa on tässä yhteydessä siis haun tulos, kategorian sisältö tai vaikka hakemiston sisältö, jota ei ole edes liitetty Shoeboxin kategorioihin. Ohjelma pitää myös kirjaa, mihin kuvat menivät. Kun katsoo pikkuista peukkukuvaa ja haluaa nähdä ison originaalin, Shoebox kertoo, miltä levyltä se löytyy. Paikallinen kovo säästyy ja originaalit on tallessa.
Olen tyytyväinen asiakas, sillä maksoin ohjelmasta 29 ameriikan taalaa.

3.10.06
Lumilautaleffat talvelle 2006-2007
Tässä alkutalvesta tulee tärinöihin katseltua jonkun verran lumilautaleffoja ja ajattelin tiputtaa kustakin muutaman rivi, jos vaikka joku pohtii toisaalla, että minkäs näistä katsoisi. Tavaraa tulee lisää sitä mukaan, kun leffoja pyörii silmieni edessä.
Draw the Line - puuteria ja helikoptereita
by Standard Films
Riders: Kaldematten, Jonsson, Jackson, Emery, Jones, Hammer, ...
FIN: Juuso Laivisto
Koostumus: paljon vapaata, jonkun verran parkkia, vähän reilejä
Tyylikäs leffa, jossa paljon takamaastoon sijoittuvaa toimintaa. Linjoja ja hidastuksia. Miellyttävä katsoa sekä visuaalisesti että laskullisesti. Hieno lisä oli kopterikuvauksella aikaansaatu animaatiotyyppinen kuva parkkispinneistä. Se miellytti. To top it all: bs 1260.
@@@@
Follow Me Around - laatu vetämistä
by MDP
Riders: Mosesson, Kratter, Jones, DCP, ...
FIN: Jussi, Hese, Eero
Koostumus: pyydaa, parkkia, reilejä, urbaania kikkailua
Laadukkaasti tuotettua ja vedettyä lautailua. Isoa lunta, isoja ilmoja ja kovia vetäjiä. Vähän oli jopa oireita parin spotin vetämisestä yhdessä. Siis sessaustyyppistä MDP goes Austria - partissa. Eerohan veti lopuksi jonkun hullun tupla-bäkki-roreo-ysin tai jotain. Aivan hullua.
@@@@
91 Words For Snow & The GAP Session - monipuolista hyvää ja isot sessarit
by Blank Paper Studios
Riders: Benedek, Kalbermatten, Weber, Jones, White, Mueller, ...
FIN: -
Koostumus: isoa vuorta, offia, pyydahyndiä, metkoja reilejä ja julmettu parkkihyndä
91 sanaa on mielenkiintoisella tavalla koottu episodielokuva, joka lähestyy vetämistä tiettyjen hahmojen ja pienten tarinoiden avulla. Erittäin laadukasta vetämistä vaihtelevissa ja hienoissa ympäristöissä. Pätkän reilikuviotkin on vedetty jotenkin mielenkiintoisissa mestoissa. Garmischin sessarit esittelevät projektin kuluvan vuoden helmikuulta, jossa mäkihyppymäen alastuloon kyhättiin aidosti hullunkokoinen lennätin, josta sitten sessattiin övereitä juttuja kaiken kansan iloksi. Voittoon taisi päästä jollain tuplabäkki-jotain-asteita-vetäsyllä.
@@@@
Escramble - tarina elämästä, vuorista ja lumilautailusta
by Volcom Stone
Riders: Haakonsen, Lynn, Leines, White, Rüff, ...
FIN: Yli-Luoma
Koostumus: etu- ja takamaastoa, vähän parkkia, reilejä hintsusti
Vaha-animaation siivittämä tarina vuorien synnystä ja lumilautailusta lajina. Tarina jakautuu episodeihin, joissa esitellään alleviivaamatta erilaisia tapoja laskea lumilaudalla ja pohdiskellaan ihmisten ja vuorien suhdetta sekä lumilautailun syvintä olemusta. Hyviä ajatuksia ja vielä parempaa vetämistä. Erikoisuutena tässä toteutuksessa on pelaajaesittelyjen puuttuminen, mikä on tavallaan aika piristävää. Myöskään bonus-materiaalia ei ole tarjolla.
@@@@
Storbis VI - edeltäjiään ehompi
by Eero ja pojat
Riders: Eero ja pojat
Koostumus: vapaata, pyydanokkia, urbaaneja reilejä, ...
Perushyvää matskua. Parantunut edellisestä merkittävästi ja lasku oli monipuolista. Storbismaiset välipööpöilyt miellyttivät ja jaksottivat hommaa hyvin. Ei vakavaa, vaan hauskaa, mutta laatu kovasti yli kieli poskella -meiningin.
@@@
Flavor Country - hauskaa vetämistä
by Sandbox
Riders: Sansalone, Hardingham, Sudermann, Pepperdine
FIN: Joni Mäkinen
Koostumus: tasapainoinen sekoitus peruselementtejä
Yllätti positiivisesti hauskanpidollaan. Jopa Storbikseen jälkeen tuntui sellaiselta ei-niin-vakavalta toteutukselta, jossa jätkillä on varaa pistää vähän läskiksi, kosk substanssia löytyy kyllä. Erityisesti Hardinghamin pööpöily etsi vertaistaan. Hauskaa mäessä, nököreissä ja niiden ympärillä. Orastavaa spottikohtaista vetoakin oli havaittavissa. Spottikohtaista eli sama spotti ja eri jätkät sessaa siitä jotain juttuja nousujohteisesti. Ihan niinku oikeesti.
@@@
Fiasco! - perussettiä
by Lester Productions
Riders: Harricot, Crepel, Holland, Marxer, ...
FIN: Joni Mäkinen
Koostumus: putskua, parkkia, reilejä
Hyvin tavallinen kaikkea hyvää sisältävä pätkä, joka ei kuitenkaan herättänyt juurikaan tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Tämä siis aidosti niin hyvässä kuin pahassa. Vois kattoo uudestaan, mutta ei välttämättä tarvi.
@@@
Last Winter - tyttöjen lyhäreitä
by Lester Productions
Riders: Buaas, Valverde, Jones, Filzmoser, Birbaum, Pesko, ...
FIN: Meri Peltonen (yks ilma)
Koostumus: fiilistelyä, offia, hyndiä, reilejä
Erilainen pätkä. Ensiksikin pelkkiä tyttöjä. Toiseksi kokoelma lyhytelokuvia. Osa pätkistä kerto pidempää tarinaa, osa ihan vaan yhden spotin kuvaamista. Reissutarinoita, viime talvi mustavalkoisena ja sen semmosta. Samat mimmit temmelsi ja kertoili mestoista ja fiiliksistä. Miellyttävä.
@@@
Wear It Well - lumilautailua liikkuvana kuvana
by White Out Films
Riders: Campos, Fuse, Renex, Reno B, ...
FIN: Niemelä, Tikkanen, Seppälä
Koostumus: hyndiä, parkkia, reilejä, offia, ...
Jälleen yksi lumilautaelokuva. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että näitä on nyt tullut katottua putkeen niin monta, mutta jotenkin sitä odottaa joka leffalta jotain jujua. Tässä leffassa sitä ei ollut. Tosin ei se tästä huonoa tee. Hyvää vetämistä monipuolisessa ympäristössä ja kaikkea mukavaa. Mutta joku juju olis kiva...
@@@
State of Mind - räppiäkin räpimpi
by Finger on da Drigger
Riders: Legend, Steffin, Steez, Munoa, Devine, ...
FIN: Tommi Yli-Anttila
Koostumus: reilejä, urbaaneja juttuja, parkki- ja pyydähyndiä
Jätkät oli fättejä ja veti juttuja ja oli isoisäshousut ja korispaidat and tha shi'. Välissä ihan mukavia ratkaisua linjojen kannalta ja yllättävän hyvin jaksoi katsoa muutenkin. Propsit jätkille siitä, että vetivät omalla tyylillään alusta loppuun.
@@+
People - jengi vetää reilejä
by Mack Dawg Productions
Riders: Duke, Gilbert, Fox, Hebbel, Kooley, Otterstad, Thompson, ...
FIN: Jussi Tarvainen
Koostumus: helvetisti reilejä, pari pyydahyntää, ei oikeastaan vapaata eikä parkkilippoja
Reilejä, reilejä, reilejä, hatara pyydailma, reilejä, paskalla laskulla tiputettu lumivyöry, reilejä, ... Positiivisella puolella oli partin alun henkilöesittely omilla kulmilla ja parilla sanalla. Kuvakulmia, leikkauksia tai muuta silmäkarkkia ei löytynyt. Katso vain, jos reilit kiinnostaa liikaa.
@@

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)