Osallistuin eilen Itellan Asiakkuusmarkkinoinnin asiakasseminaariin Ravintola Pörssissä. Tilaisuus oli erinomaisesti järjestetty ja paikalle oli kutsuttu omien puhujien lisäksi Andreas S. Weigend, joka tunnetaan ehkä parhaiten Amazonin entisenä Chief Scientistina, ja Pohjois-Haagan lahja filosofialle Pekka Himanen.
Tohtori Weigendin kiinnostusta mielestäni ei vähentänyt aikoinaan tekemäni gradun aihe, jonka piirissä tohtori W on saanut paljon aikaan: personointi- ja suosittelujärjestelmät verkkopalveluissa. Tällä kertaa ehdottomasti markkinointinäkökulmasta. Painotus oli asiakkaan itsevalinnassa (self-selection), joka tulee määräämään firmojen tuotteiden myyntiä ja markkinointia. Paljon arvon tohtori etsi myös siltoja fyysisen ja digitaalisen maailman välillä. Vähittäiskaupassa kyse voisi olla RFID-tunnisteista, joka paikassa toimisi kännykkä mehustettuna GPS-tunnistuksella. Mene ja tiedä.
Tohtori Himasen puheenvuoro oli monella tavalla kiinnostava. Vahvan akateemis-filosofinen esitystapa miellytty eksaktiudessaan ja käsitteiden systemaattisessa käytössä. Rikastavan vuorovaikutuksen käsitettä tohtori H avasi sujuvasti ja se oli helppo liittää aikaisempien puhujien esitelmiin. Tilaisuudessa esiteltiin myös Linuksen laki:
1. Luova intohimo
2. Sosiaalinen verkko
3. Survival
Esitelmistä ohkaisimmaksi jäi Hasanin Mats Berglundin esitys kiinnostuksesta. Pointti oli hyvä, mutta sen syventäminen jäi kuulijan korvaan. Esimerkkejä erilaisista suorista ja niiden hyvistä pulleista oli kyllä, mutta mitä personoitua painamista syvempää siinä on. Holiday Clubin sedälle kiitos tarjouksesta.
4.5.07
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)